Stieg Larssonin Millenium -trilogia
Stieg Larssonin Millenium -trilogia
Kävelyretki Mikael Blomkvistin ja Lisbeth Salanderin jalanjäljillä
Tukholma on rakennettu 14 saarelle ja Södermalm on niistä suurin. "Söder" on perinteiltään työläiskaupunginosa ja siellä on aina asunut myös paljon suomalaisia. Viimeisten vuosikymmenien aikana asuntoihin on tehty peruskorjaukset ja nyt niissä on keskuslämmitys, lämmin vesi jne.
Söder on nykyään erityisesti menestyneiden nuorten suosima kaupunginosa. Siellä on runsain mitoin kahviloita, kapakoita ja design-liikkeitä. Asukkaita on yli 100 000.
Stieg Larssonin Millennium-trilogian tapahtumapaikat ovat etupäässä Tukholmassa. Kirjan pahat ihmiset asuvat kaupungin pohjoispuolella. Hyvät puolestaan eteläpuolella.
Kirjan tapahtumapaikkojen seuraaminen on hyvä aloittaa vaikkapa Slussenilta. Sulkujen mukaan paikka on myös saanut nimensä. Täällä Mälarin vesi laskee mereen ja laivaliikenteen helpottamiseksi paikalle tehtiin jo 1600-luvulla ensimmäiset, ns. kuningatar Kristinan sulut 1642. Nykyiset sulut tehtiin Slussenin kuuluisan neliapilan muotoisen eritasoristeksen rakentamisen yhteydessä 1935. Perustukset ovat kuitenkin huonot, rakennelma painuu ja tilalle on pakko tehdä uusi liikennejärjestely.
Götgatan 11 (1)
Slusseilta alkaa myös Götgatan. Sen ja Hökens gatanin kulmassa on Millennium-kirjojen toimitus. Kirjoissa toimitus on Greenpeacen toimitilojen yläpuolella. Toimisto on kooltaan 150 neliömetriä, ja sen lasipääty on Götgatanille päin. Todellisuudessa siellä ei ole toimistotiloja, vaan asuinhuoneistoja. Elokuvissa ovi on sijoitettu Götgatan 11:een.
Götgatan on yksi Södermalmin suurista ostoskaduista. Myös yöelämä on siellä vilkasta. Katu on yksi Tukholman vanhimmista ja nimi perustuu siihen, että se johtaa etelään, Götanmaata kohti.
Hökens gatania pitkin noustaan Mosebackenin torille. (2)
Kun Lisbeth Salander palaa ulkomailta Fiskarsgatanin asuntoonsa hän oikaisee Mosebackenin torin poikki ja Nils Sjögrenin Sisarukset -veistoksen ohi Södra Teaternin ravintolaan, jossa hän ottaa oluen asianajajansa Annika Gianninin kanssa.
Torin nimi tulee mylläri Anders Jönsson Moseksen mukaan, jolla oli paikalla tuulimylly. Toisen myllärin, Johan Hansson Höökin mukaan on nimitetty Hökens gatan.
Tori rakennettiin ja puut istutettiin 1700-luvun puolessa välissä. Torilla oli ravintoloita, varieté, elokuvateatteri jne. Södra Teatern valmistui 1852 ja 1880-luvulla rakennettiin Katarina hissen jotta kulkijoiden oli helpompi nousta 33 metriä korkeammalle torille. Ehkä tunnetuin Mosebacken on kuitenkin terassistaan jossa Strimbergin Punainen huone sai alkunsa. Kun terassi avattiin niin sen yhteyteteen rakennettiin varietéteatteri 1887. Teattterilla ei ollut kuitenkaan onnea. Avajaisissa nuorallatanssija, joka oli selvästi humalassa, pudotti tasapainoseipäänsä yleisön joukkoon. Oli ihme ettei kukaan katsojista loukkaantunut. Tämän jälkeen hän putosi itse ja kuoli matkalla sairaalaan. Myöhemmin palkattiin Ongarsin sisarukset lentäviksi trapetsitaiteilijoiksi. Esitys loppui siihen kun toinen sisaruksista ei saanut otetta lentävästä trapetsista ja putosi keskelle ruokapöytää vieraitten keskelle. Hän kuitenkin selvisi ilman vakavia vammoja.
Kaupungin haisi kilometrin päähän
Torin laidassa on myös 1800-luvun lopussa rakennettu vesitorni. 1860-luvulla tehtiin ensimmäiset vesijohdot Tukholmaan. Epäterveellisen veden vuoksi kaupungissa raivosi suuria koleraepidemioita. Likavedet laskettiin samoihin paikkoihin mistä otettiin myös juomavesi. Epidemioita oli miltei vuosittain ja ensimmäisen epidemian aikana 1834 kuoli Tukholmassa 3 500 ihmistä. Vesijohtojen sekä viemäröinnin ansiosta kolerasta päästiin eroon ja viimeinen epidemia oli 1864.
Fiskarsgatan 9 (3)
Torilta onkin lyhyt matka Svartensgatania pitkin Fiskarsgatanille. Mäki, jossa mm. Mosebacken on, oli aikaisemmin nimeltään Fiskarberget. Siitä muistuttaa vielä Fiskargatan.
Talo numero 9:n ylimmästä kerroksesta Lisbeth Salander osti 350-neliöisen 21 huoneen asuntonsa. Hän on kalustanut IKEA-huonekaluilla vain pari huonetta ja asuu täällä salaisesti nimellä V Kulla (lyhennys sanoista Villa Villekulla).
Jotkut kutsuvat tätä 1910-luvulla rakennettua taloa skandaalitaloksi, koska se on ympäristönsä muita taloja korkeampi ja rikkoo yhtenäisen kaupunkikuvan sekä kilpailee Katarinakyrkanin kanssa huomiosta.


Tukholman verilöylyn uhrit poltettiin kirkon paikalla 1520 ja paikkaa pidettiin kirottuna. Tällä seudulla asuivat kurjissa taloissa myös ne kahdeksan naista, jotka poltettiin noitina 1670-luvulla. Useat talot ovat entisöityinä korjattuina jäljellä. Kirkko on palanut kaksi kertaa, 1723 ja 1990.
Kvarnen, Tjärhovsgan 4 (4)
Lisbeth Salander tapaa tiistai-iltaisin rockbändi Evil Fingersin tytöt Kvarnenissa. Myös Mikael Blomkvista ja hänen kollegansa Millenniumista käyvät kapakassa. Lisbeth suutelee intohimoisesti Miriam Wuta ja yrittää näin herättää Mikaelin huomion, kun tämä on siellä Dag Svenssonin kanssa oluella.
Kvarnen, joka avattiin täällä 1908, on yksi Tukholman vanhimmista kapakoista. Täällä on aito Söderin tunnellma. Ruokalistalla on ruotsalaista kotiruokaa. Täällä viihtyvät muotitietoiset menestyneet nuoret, Hammarby IF:n kannattajat ja vanhat kanta-asiakkaat.

Kun laivat olivat puuta, niin tervaa tarvittiin paljon. Sitä poltettiin paljon Suomessa ja Norlandissa. Terva tuotiin Tukholmaan ja vientiin tarkoitettu terva säilytettiin tervahoveissa. Siitä kadun nimi. Verotuksen jälkeen suurin osa tervasta vietiin suuriin merenkulkumaihin.
Tämän kadun numero viidessä syntyi 1806 myös tunnettu suomalainen Johan Vilhelm Snellman.
Synagoga,S:t Paulsgatan 13 (5)
Tjärhovsgatanilta voimme kävellä Medborgarplatsenin yli S:t Paulsgatanille. Numero 13:ssa on vaatimaton Adat Jisraelin synagoga. Rikostarkastaja Jan Bublanski on synagogan aktiivijäsen ja siellä hän tapaa Milton Securityn toimitusjohtaja Dragan Armanskin, joka on myös Lisbeth Salanderin työnantaja.
Tukholmassa on n. 4 300 juutalaista ja kolme synagogaa. Suurin on lähellä Kungsträgårdenin puistoa, Wahrendorffsgatan 3. Erityisesti 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa oli Venäjällä juutalaisvainoja, pogromeja. Juutalaiset yrittivät päästä etupäässä Amerikkaan mm. Ruotsin kautta. Nämä juutalaiset olivat yleensä köyhiä ja monet heistä myös joutuivat jäämään tänne. Heidän uskontonsa oli vanhoillisempi kuin Ruotsiin aikaisemmin tulleiden ja rikkaampien juutalaiste. Nämä juutalaiset eivät esim. hyväksyneen kirkkomusiikkia, niin kuin keskustan "hienommassa" synagogassa on.
Synagogasta onkin sitten lyhyt matka Mikaelin Bellmansgatanille.
Katu on saanut nimensä runoilija Carl Michael Bellmanin (1740-1795) mukaan. Bellman syntyi Hornsgatanin ja silloisen Björngårdsbrunnsgatanin kulmatalossa.
Bellmansgatan 1 (6)
Kirjan päähenkilö Mikael Blomkvist asuu ullakkohuoneistossa Bellmansgatanin Söder Mälarstrandin puoleisessa päässä. Asunnosta on hieno näköala vanhaan kaupunkiin ja merelle. Kirjoissa talon sisäänkäynti on katutasolla mutta todellisuudessa Bellmansgatan 1:een tullaan kadun ylittävää kävelysiltaa pitkin.
Miljoonia vuosia sitten kallioperälohkot siirtyivat. Pohjoispuoli laski, eteläpuoli nousi ja siksi Södermalm ja Skinnarviksparkenin kalliokukkula on Tukholman korkein paikka , 53 metriä merenpinnan yläpuolella.
Suurin osa Mariabergetin taloista on peräisin 1700-luvulta. 1759 raivonnut tulipalo tuhosi lähes koko kukkulan asutuksen. Kulkemisen helpottamiseksi rinteeseen rakennettiin 1800-luvun lopulla Mariahissen, jota päivittäin käytti n. 3 000 ihmistä. Kulkeminen on helpottunut, hissi on yleisöltä suljettu ja nykyään rakennuksessa on mm. juhlahuoneistoja, arkkitehtitoimisto ja vuokrahuoneistoja.
Monteliusvägen (7)
Täältä avautuu yksi Tukholman kauneimmista näköaloista. Veden toisella puolella näkyy Kungsholmen ja kaupungintalon oikealla puolella on Tukholman keskusrautatieasema. Kuvan vasemmassa laidassa näkyvä torni kuuluu Raatihuoneeseen (Rådhuset), jossa Mikael Blomkvist tuomitaan Han-Erik Wennerströmin panettelusta. Siellä myös Lisbeth Selander oikeudenkäynnin jälkeen julistetaan vapaaksi holhouksesta ja täysivaltaiseksi.
Alla näkyvä Riddarfjärden oli 1200-luvulle asti merenlahti. Maan nousun ansiosta lahdesta on tullut Ruotsin kolmanneksi suurin järvi, Mälaren. Vesi laskee Itämeren Saltsjönin lahteen kolmesta eri kohdasta (Norrström, Slussen ja Hammarbyslussen). Ensimmäiset vesijohdot valmistuivat Tukholmaan 1861. Sitä ennen mm. keskustan jätteet ja ulosteet heitettiin Riddarfjärdeniin. Vielä 1800-luvulla se olikin nimeltään Gullfjärden. Väri ei suinkaan tullut auringonkilosta, vaan keltainen sävy tuli rikistä, joka muodostui veteen heitetyistä jätteistä ja ulosteista. Kungsholmenilla on myös 1923 valmistunut Ragnar Östbegin suunnittelema kaupungintalo.
Lundabron ja Lundagatan (8)
Lisbeth Salander kasvaa Lundagatanilla sijaitsevassa asunnossa surkeissa olosuhteissa. Hän perii asunnon äidiltään ja asuu siinä kunnes ostaa uuden asuntonsa Fiskarsgatanilta. Nopein tie Lundagatanilta Mikaelin Blomkvistin asuntoon tämän sillan kautta.
Ennen kuin Alfred Nobel 1864 keksi dynamiitin hän teki kokeita täällä Sodermalmilla Heleneborgin linnassa. Yhdessä kokeessa hänen pikkuveljensä Emil ja neljä muuta kuolivat. Keksinnön jälkeen pystyttiin louhimaan kallioita ja kulkuväyliä oli helpompi rakentaa. Sillan alla kulkevan tien väylä räjäytettiin 1800-luvun lopussa.

Mellqvistin kahvila, Hornsgatan 78 (9)
Mikael Blomkvistin kantakahvila. Täällä rakastunut Lisbeth, mukanaan juuri ostettu joululahja, näkee Mikaelin suutelevan Erika Bergeriä, joka on ollut Mikaelin ystävä ja rakastajatar jo 20 vuotta. Tämän jälkeen Lisbeth kutsuu häntä Saamarin Kalle Blomkvistiksi. Täällä Lisbeth Salander pyytää häneltä 120 000 kruunua lainaa tärkeää "ivestointia" varten. Rahat Lisbeth käyttää rahoittaakseen kaappauksen, joka tekee hänet kolme miljardia dollaria rikkaammaksi. Kahvila oli myös Stieg Larssonin oma kantapaikka 1990-luvulla jolloin Expo-lehden toimitus, jossa Stieg oli töissä, sijaitsi samassa talossa.
Hornsgatan on yksi Södermalmin pääkaduista. Vuonna 1901 siellä alkoivat ajaa ensimmäiset raitiotievaunut. Vuonna 1967, kun siirryttiin oikeanpuoleiseen liikenteeseen, niistä luovuttiin.
Nykyään katu on Tukholman saastunein. Syyksi sanotaan mm. autojen nastarenkaat. Liikennettä yritetään vähentää kaventamalla ajokaistoja sekä leventämällä pyöräteita ja jalkakäytäviä. Lisäksi kadulle istutetaan suuri määrä saasteita kestäviä puita. Pyöräkaistoista ja -teistä on käyty kovaa poliittista taistelua kymmenien vuosien ajan. Nyt kaikki puolueet ovat enemmän tai vähemmän yhtä mieltä niiden hyödyllisyydestä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on pyöräilijoiden määrä noussut 75 prosenttia ja kesäaikaan keskikaupungilla on päivittäin 1000 000 pyöräilijää.
Ps. Kaupunginmuseo, Stadsmuseet järjestää myös suomenkielisiä kaupunkikierroksia.
Lähteet:
Millennium, Kaupunginmuseon esite
Stockholms gatunamn, N-G Sathre ...
Södermalm, Björn Wigardt
